Kalastuskausi on alkanut mukavasti. Muutamia kuhia on tullut ja ahvenia pari savustuspöntöllistä. Suurin ahven kuvassa on 700 g ja pari päivää myöhemmin tuli vielä toinen saman kokoinen.
Kalastaja Rape
tiistai 11. kesäkuuta 2013
lauantai 6. lokakuuta 2012
Vettä, vettä ja vettä sataa
Nyt olen tämän viikonlopun keskittynyt tyhjentämään vettä veneistä. Sataa ihan riittävästi.
Keskiviikkoiltana viimeksi pääsin järvelle, ihan pikainen reissu ilman mitään kalakontaktia.
Siitä edellinen pidempi sessio taisi olla viikko sitten perjantaina. Olin useamman tunnin, mutta saalis jäi kahteen ahveneen. Muutama kuhantuntuinen tärppi ja yksi siiman katkotus. Siinä kaikki. Nyt täytyy odotella vähän tyynempää säätä. Sade ei haittaa, mutta kova tuuli. Voi olla, että mahdollisuus jigikuhaan on aika pieni. Ahvenia saattaisi saada paremmin. Täytyy kuitenkin päästä kokeilemaan!
Sitten kuvataan maisemia, kun kaloja ei näy :)

lauantai 25. elokuuta 2012
Elokuun jigikuha
Tänään pitkästä aikaa (ainakaan viikkoon ei ole tullut käytyä!) järvellä kuhaa jiggaamassa. Paljon tuli tärppejä, mutta kalat eivät vain ottaneet kunnolla kiinni. Muutama oli tosi ärhäkkäkin tärppi ja jigin väriä ja kokoa yritin vaihdella, mutta ei vain onnistunut. Löysin paikan missä pikkukalaa oli pinnassa ja sieltä viimein tuli yksi mukavan kokoinen kuha, pituutta 63 cm ja painoa 2.250 kg. Kuha tuli ihan pohjasta, noin neljän viiden metrin syvyydeltä.
maanantai 6. elokuuta 2012
Rautuja!
Sitten osui kaikki kohdalleen. Olin menossa aamukahveja keittelemään trangialla, tietysti kaikki kalastusvehkeet mukana. Onneksi hiukan pohdittuani otin myös perhovavan mukaan! Tuikkeja lähellä rantaa!
Paljon tuikkeja!!! Perhovapa kasaan vapisevin käsin ja heitto lähelle tuikkia... JA KIINNI ON!
Molemmat on jo maitohapoilla, kalastaja ja saalis...
Viimein rautu haavittuna rannalla.
Tätä jatkui, neljä upeaa punavatsaista kalaa, yhden otin savustettavaksi.
Kyllä kelpasi illalla istuskella nuotiolla!

sunnuntai 5. elokuuta 2012
Rautukalassa Norjassa
Vaihdoin paikkaa välillä. Nyt olin lähempänä jäämerta. Taas sain olla ylhäisessä yksinäisyydessäni, mahtavaa! Maisemat on a-i-v-a-n upeat joka puolella!
Tälläkin kertaa kuljin vähän pidemmälle tiestä. Hieno paikka ja pieniä rautuja tuli solkenaan. Kelpuuttivat lotto-lipan ja perhon, jotain sattumia tuli myös räsäsellä.

lauantai 4. elokuuta 2012
Rautujärvet Norjassa
Finnmarkin alueelta löytyy kalastettavaa aluetta hermostuttavan paljon :) Voi jäädä teiden varsille tai patikoida vähän pidemmälle. Kalaa on joka paikassa. Aina ei siltä tunnu, mutta kun osuu oikealla hetkellä oikeaan paikkaan, niin sitten on hymy leveänä.
Parkkeerasin autoni järven viereen. Yksi matkailuauto oli paikalla, mutta aika vähän oli enää näin elokuun puolella porukkaa liikkeellä. Heti oli käytävä heittelemässä, ilman mitään tulosta. Pakko nukkua välillä :(
Seuraavana päivänä lähdin patikoimaan vähän pidemmälle. Tässä kuva alueesta, jossa sain olla ihan yksin.
Harmitti vain kovasti, kun puolimatkassa huomasin puukon jääneen pois matkasta! Tosi paha moka! Tuumasin, että kai sitten keinot löytyy kun saalista tulee. Heittelin virvelillä ja perholla molemmat järvet ympäriinsä, eikä mitään. Palasin takaisin lähemmäs tietä ja isommalle järvelle. Heittelin aikani, mutta samalla 0-tuloksella. Löysin vedestä puukon ja silloin kääntyi kalaonneni. Omituista kyllä, mutta kolmannella heitolla puukon löytymisen jälkeen aloin saamaan rautuja. En ottanut kuin kolme, poseeraavat kuvassa...

perjantai 3. elokuuta 2012
Finnmarkin kalastuslupa
Kalastuslupa ja desinfiointitodistus tarvitaan. Tiesin etukäteen, että luvat saa Tana Familiecampingistä, MUTTA... Paikalla ollut työntekijä ei meinannut millään ymmärtää mitä halusin. Hän oli myynyt vain lohilupia, eikä ollut kuullutkaan Finnmarkin alueen kalastusluvasta. Kaikki keskustelut käytiin englannin-norjan-huitomisen sekoituksella. VIIMEIN oli lupapaperit käsissä. Ja sitten vain kalaan!!!
Finnmark
Sitten Norjan puolelle Finnmarkin alueen kalastuslupaa hankkimaan!
Utsjoelta on Nuorgamiin matkaa 47 km. Nuorgamissa piti poiketa hakemassa lisää ruoka- ja juomatarvikkeita. Yritin saada vesitäydennystä kanisteriin, mutta kaupan kahviossa ei oltu kuultukaan moisesta artikkelista. Onneksi huomasin itse, että toisessa päässä kauppaa toimii Suomen pohjoisin Alko, joten nestevajausta ei pitäisi päästä syntymään :)

torstai 2. elokuuta 2012
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Utsjoki
Olipahan ajomatkaa! Välillä piti nukkua sukulaisilla Oulussa. Tänään sitten perillä Utsjoella juuri sopivasti hiukan ennen klo 19. Sodankylästä Inariin oli runsaasti poroja liikkeellä, joten tarkkana sai olla.
Uulan kaupasta sai luvan Utsjoen kalastusalueelle, luvan hinta 20 €//vrk ja viikkorauhoitus on sunnuntai-illasta klo 19, tiistai-iltaan klo 19. Otin kahden vuorokauden luvan. Kalastuksen aloitin ns. hotellin mutkasta. Kokeilin pinta- ja uppoperhoja, lopulta harjukset kelpuuttivat pintaperhon, josta sepustukset ja kuvat myöhemmin. Neljä mitallista harjusta nappasi kiinni, yhden otin syötäväksi. Alamitta harjuksille on 30 cm.
Vesi on hiukan korkeammalla kuin normaalisti on ollut tähän aikaan, mutta ei onneksi liian korkealla. Porukkaa on lohta kalastamassa, pintakäyntejäkin näkyi. Täytynee itsekin koittaa huomenna virvelillä...
Ajomatka vaati veronsa, eli nyt ei tälle yölle jaksa enempää kalastusta. Nukkumapaikka löytyy autosta, farmari on kätevä matkailuauto :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)